Teoria Joulupukin kvanttimekaanisesta luonteesta

Jo pitkään on ihmisiä ihmetyttänyt, miten Joulupukki voi olla useassa eri paikassa samaan aikaan. Tämä teoria pyrkii selittämään Joulupukin käyttäytymistä kvanttimekaniikan keinoin.

Esitetään olettamus, jonka mukaan Joulupukki on suurimassainen, kvanttimekaniikan lakeja noudattava hiukkanen, jonka erikoispiirteenä on varsin laajalle levittäytynyt aaltofunktio. Aaltofunktio on se todennäköisyysavaruus, jonka sisällä hiukkanen tietyllä hetkellä todennäköisesti havaitaan. Epätarkkuusperiaatteen mukaisesti hiukkasen tarkkaa sijaintia ei voida koskaan määrittää ja hiukkanen näyttäisi olevan useassa paikassa samanaikaisesti. Joulupukin tapauksessa aaltofunktio seuraa Maapallon aikavyöhykkeitä siten, että sen huippu osuu aina jouluaaton iltaan (Pohjois-Amerikassa joulupäivän aamuun) ja muoto noudattaa voimakkaasti adventtiin painottunutta gaussin käyrää. Jouluaaton jälkeen Joulupukin havaintotodennäköisyys pienenee nopeasti.

Teorian todeksi osoittaminen vaatii kokeita Koskenkorvatunturin hiukkaskiihdyttimellä.

Joulupukki ja sen alkeishiukkaset

Joulupukki koostuu kahdentyyppisistä alkeishiukkasista: Pikkujoulupukista sekä joululahjoista.

Pikkujoulupukilla ja joululahjoilla on oletettavasti olemassa myös vastahiukkaset anti-Pikkujoulupukki ja risut, jotka yhdessä muodostavat Antijoulupukin. Kohdatessaan toisensa Joulupukki ja Antijoulupukki annihilloituvat täydellisesti muodostaen energiaa suhteellisuusteorian esittämän yhtälön E=mc2 mukaisesti. Yhdestä Joulupukki-Antijoulupukki -parista muodostuva energia voi näin olla esim: 150 kg * c2 = 13481327,7 terajoulea.

Joulupukin kvanttiominaisuudet

Joulupukista on mitattavissa joitakin kvanttiominaisuuksia, mm.:

Joulupukki saa kvanttiominaisuutensa alkeishiukkastensa kautta: Massa ja outous tulevat Pikkujoulupukista, lumo joululahjoista. Spinin Joulupukki saa glögistä ja konjakista. Spin mitataan promilleina ja on havaittavissa alkometrillä, mutta spinin mittaus tuhoaa joulupukin.

Kvanttimekaniikan aalto-hiukkasdualismin mukaan Joulupukki, Pikkujoulupukkia ja joulupaketit sekä niiden antihiukkaset voivat käyttäytyä aaltomaisesti tai hiukkasmaisesti.

Esimerkiksi, mikäli suurinopeuksisia Joulupukkeja lähetetään Pohjois-Amerikassa savupiipun läpi, ne käyttäytyvät aaltomaisesti ja niiden hajontakuvio noudattaa aaltofunktiota. Sama voidaan todentaa Euroopassa lähettämällä Joulupukit oven läpi.

Paulin kieltosäännöstä johtuen kahta Joulupukkia ei voida koskaan tavata samasta kvanttitilasta samanaikaisesti.

Joulupukkien värivaraus työntää kahta Joulupukkia voimakkaasti pois toisistaan. Samoin käy joululahjoille ja usein joulun jälkeen ne ovatkin hajonneina hujan hajan pitkin lattiaa.

Hajoaminen ja hajoamistuotteet

Mikäli Joulupukkia stimuloidaan esimerkiksi konjakilla tai kohdistamalla sen partaan vetovoima, se hajoaa Pikkujoulupukiksi ja useaksi joululahjaksi. Joululahja esiintyy aina eräänlaisina paketteina eli kvantteina. Pikkujoulupukin lumo on 0 ja outous suuri.

Mikäli Joulupukin hajoaminen tapahtuu konjakilla stimuloimalla, Pikkujoulupukin spin-luku kasvaa. Samalla vapautuu vanhan viinan hajua ja outoa korinaa. Korinaa vapautuu myös partapohjaisessa hajoamisessa, mutta spin ei kasva. Pikkujoulupukin spin on vähintään 2 promillea ja sen aaltofunktio noudattaa tavallisesti pikkujoulukautta. Jouluaaton myöhäisiltana Pikkujoulupukin havaintotodennäköisyys kasvaa johtuen Joulupukin hajoamisesta.

Mustan joulun hutkimuslaitoksella, 2010
Teoreettisen pilipalin maisteri, porofessori
P. Punakuono